Uutiskirje

28.10.2010

Espoossa uidaan kovaa ja puhtaasti

Espoossa nähdään 30.–31.10.2010 uinnin kotimaisen syyskauden huipentuma, kun Suomen huiput ja kansainväliset tähdet kohtaavat Finnish Open Grand Prix for UNICEF -kilpailuissa. Uinnin ystävät pääsevät jännittämään muun muassa Puhtaasti paras -ohjelman urheilijatähdistöön kuuluvan Hanna-Maria Seppälän puolesta. Puhtaasti paras -ohjelma kannustaa tapahtumassa reiluun peliin. 

 

Suomalaiset mittelevät kansainvälisessä seurassa rahapalkinnoista 25 metrin radalla. Kisaohjelma rakentuu uinnin maailmancupin tiiviin lajiohjelman ympärille, ja altaassa ratkotaan myös lyhyiden matkojen SM-viestit. Kilpailu on Suomen kärkiuimareille, kuten Hanna-Maria Seppälälle, Emilia Pikkaraiselle ja Ari-Pekka Liukkoselle tärkeä koitos ennen uinnin marraskuussa järjestettäviä EM-kilpailuita. Kilpailut ovat myös osa hyväntekeväisyyskampanjaa, jolla tuetaan UNICEFin toimintaa maailman lasten hyväksi.

 

Puhtaasti paras -ohjelma on paikalla Finnish Open Grand Prix for UNICEF -kilpailuissa lauantaina ja sunnuntaina kello 16:00–19:00. Ohjelman esittelypisteellä voi kisata hevosenkengänheitossa, allekirjoittaa vetoomuksen puhtaan urheilun puolesta ja osallistua arvontaan. Myös tähtiuimari Hanna-Maria Seppälä vierailee esittelypisteellä.


 
Puhtaasti paras -ohjelma käynnistettiin toukokuussa 2008. Ohjelma kunnioittaa puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja. ADT haluaa nostaa valokeilaan ne urheilijat, jotka urheilevat eettisesti: lajiaan, kilpakumppaneitaan ja itseään kunnioittaen. Ohjelma haastaa urheilua seuraavat suomalaiset, urheilujärjestöt, urheilijan lähipiirin ja urheilijat mukaan reiluun peliin.

 


Lisätietoja:
 
Susanna Sokka
ADT – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477

 

Jussi Salminen
Suomen Uimaliitto - tiedottaja
gsm 044 5490 339

 

Internet:
www.uimaliitto.fi