- vetoomus
- tahdisto
- viestikapula
- kultaiset kengannauhat
- kultainen kapula
- tapahtumakalenteri
- uutiskirje
- materiaalipankki
- palaute
- yhteystiedot
Muodostelmaluistelun kauden kansainvälinen kärkitapahtuma haastetaan puhtaan urheilun edistäjäksi. Kansainvälisten urheilutapahtumien reilun pelin haastekampanjan tunnus, kultainen kapula, ojennetaan 9.4. Helsingin Jäähallissa Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamolle.
Kultaisen kapulan luovuttaa muodostelmaluistelun MM-kilpailuille Suomen Salibandyliiton koulutuspäällikkö Jari Oksanen.
– Suomessa viime joulukuussa järjestetyt salibandyn MM-kisat olivat hieno puhtaan urheilun juhla. Toivomme, että muodostelmaluistelun MM-kilpailuista tulee yhtä upea tapahtuma. Suomi näyttää taas mallia ja osaamistaan reilussa pelissä. Puhdas urheilu on tärkeää, ja siksi haluamme ottaa näin voimakkaasti kantaa, toimia edelläkävijöinä ja viedä viestiä maailmalle. Haluamme nostaa urheilun iloa, arvoa ja nautintoa ohi lieveilmiöiden. Ilolla ja puhtaasti tehty työ tuo parhaan tuloksen, Oksanen sanoo.
– Olemme otettuja, että muodostelmaluistelun MM-kilpailut on valittu puhtaan urheilun viestin viejäksi. Lupaamme tehdä sen ylpeinä ja vastuuntuntoisesti. Salibandyn MM-kilpailut hoitivat velvollisuutensa kaikilta osin upeasti ja toivon, että me pystymme samaan, sanoo Susanna Rahkamo.
Muodostelmaluistelun maailmanmestaruudet ratkotaan Helsingissä 8.–9.4.2011. Suomen joukkueet ovat säännöllisesti olleet mukana MM-kisojen mitalitaistoissa. Vuonna 2010 Suomi ylsi kaksoisvoittoon Coloradon MM-jäällä. Luvassa on upeaa luistelua, draamaa, huippu-urheilua, pukuloistoa ja vauhtia vailla vertaa.
Puhtaasti paras -ohjelman esittelypiste oli avoinna luistelijoille torstaina 7.4. Myös yleisö pääsee tutustumaan esittelypisteellä puhtaaseen urheiluun perjantaina 8.4. kello 16:30–20:30 ja lauantaina 9.4. kello 16:00–20:00. Infopisteessä voi allekirjoittaa suurvetoomuksen puhtaan urheilun puolesta ja testata, tunnistaako Puhtaasti paras -ohjelman upeat urheilijatähdet.
Suomessa järjestettävien kansainvälisten urheilutapahtumien reilun pelin haastekampanja on osa Puhtaasti paras -ohjelmaa. Kultainen kapula haastaa vastaanottajansa edistämään puhdasta urheilua ja sitoutumaan sen arvoihin. Haastekampanjan laittoi liikkeelle vuonna 2009 Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien pääsihteeri Pirjo Puskala.
ADT:n ja Fazerin Puhtaasti paras -ohjelma käynnistettiin toukokuussa 2008. Se kunnioittaa puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja. ADT haluaa nostaa valokeilaan ne urheilijat, jotka urheilevat eettisesti: lajiaan, kilpakumppaneitaan ja itseään kunnioittaen. Ohjelma haastaa urheilua seuraavat suomalaiset, urheilujärjestöt, urheilijan lähipiirin ja urheilijat mukaan reiluun peliin.
Lisätietoja:
Susanna Sokka
ADT – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477
Minna Järvinen
Suomen Taitoluisteluliitto – toimistoassistentti
puh. 050 5436 898
Jari Oksanen
Suomen Salibandyliitto – koulutuspäällikkö
gsm 0400 529 002
Internet:
www.2011synchroworlds.com,
www.stll.fi
Sulkapallon nuorten EM-kisat vie Puhtaasti paras -viestiä Euroopan sulkapalloperheelle
Alle 19-vuotiaiden sulkapallon Euroopan mestaruuksista pelataan Vantaan Energia Areenalla 15.–24.4.2011. Joukkuekisassa 15.–19.4. on mukana 31 maata ja yksilökisassa 19.–24.4. pelaajia 35 maasta. Kisoissa on vahvasti esillä Puhtaasti paras -ohjelma, joka kunnioittaa puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja.
– Puhtaasti paras on pop. Haastan kaikki Suomen sulkapalloilijat allekirjoittamaan vetoomuksen puhtaan urheilun puolesta, sanoo Suomea kolmissa olympiakisoissa edustanut huippupelaaja Anu Nieminen.
Suomen nuorten sulkapallomaajoukkue vie puhtaan urheilun viestin myös kilpakumppaneilleen kaikkialta maailmassa. Koko Suomen joukkue on allekirjoittanut vetoomuksen puhtaan urheilun puolesta ja haastaa muidenkin maiden joukkueet tekemään samoin.
– Koko joukkomme sitoutuu puhtaaseen urheiluun ja haluaa tuoda esille reilun pelin viestiä monin tavoin. Nuorten EM-kisajoukkueemme pelaa kisat tossuissaan kultaiset kengännauhat, Puhtaasti paras -ohjelman tunnus. Anun haaste otetaan toivottavasti laajasti vastaan koko seurakentässä. Lisäksi haastamme sukulaislajimme squashin pelaajat allekirjoittamaan vetoomuksen omissa EM-kisoissaan huhtikuun lopussa, toteaa Sulkapalloliiton toiminnanjohtaja Mika Heinonen.
ADT:n ja Fazerin yhteisen Puhtaasti paras -ohjelman esittelypiste on paikalla sulkapallon nuorten EM-kisoissa lauantaina 16.4. kello 09:30–13:30 ja sunnuntaina 17.4. kello 13:00–17:00. Esittelypisteellä voi esimerkiksi allekirjoittaa suurvetoomuksen puhtaan urheilun puolesta ja testata, tunnistaako Puhtaasti paras -ohjelman upeat urheilijatähdet. Tervetuloa!
Lisätietoja:
Susanna Sokka
Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477
Mika Heinonen
Suomen Sulkapalloliitto - toiminnanjohtaja
gsm 040 526 9949
Internet: www.sulkapallo.fi
http://www.sulkapallo.fi/SSUL/ssulwww.nsf/sp?open&cid=ejcsitemappage