Uutiskirje

10.03.2011

Talven suurin suomalainen urheilutapahtuma kokoaa hiihtolajien huiput Salpausselälle

Legendaarisissa Salpausselän Kisoissa 11.–13.3. on ohjelmassa on neljä maastohiihdon, kaksi mäkihypyn ja kaksi yhdistetyn maailmancupin kilpailua. Kilpailijoita ja koko kisaväkeä kannustaa puhtaaseen urheiluun ja hyvään menoon Puhtaasti paras -ohjelma.

 

Salpausselän Kisat järjestetään tänä vuonna jo 86:nnen kerran. Kisojen suojelijana toimii Tasavallan presidentti Tarja Halonen.

 

– Salpausselän kisoissa puhaltaa puhtaan urheilun ja reilun meiningin raikas tuuli. Panostamme määrätietoisesti puhtaisiin ja hyviin kisoihin. Onnistuneet kisat toivottavasti myös kasvattavat Lahden mahdollisuuksia päästä isännöimään hiihdon MM-kisoja vuonna 2017, sanoo Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Mika Bono.

 

Puhtaasti paras -ohjelman esittelypiste on paikalla Salpausselän kisoissa perjantaina 11.3. kello 12–17 ja lauantaina 12.3. kello 11–17. Esittelypisteellä voi allekirjoittaa suurvetoomuksen puhtaan urheilun puolesta ja testata, tunnistaako Puhtaasti paras -ohjelman upeat urheilijatähdet. Ohjelman tähdistöön kuuluva hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen on tavattavissa esittelypisteellä perjantaina 11.3. klo 14. Onnekkaat voivat kisojen aikana nähdä esittelypisteellä myös yhdistetyn Anssi Koivurannan.

 

– Ensimmäisenä maastohiihtäjänä Puhtaasti paras -tähdistöön pääseminen on kunnia-asia, ei vain minulle vaan myös lajillemme. Haluan omalta osaltani viedä puhtaan urheilun ja reilun pelin viestiä kansallisille ja kansainvälisille laduille, koko hiihtokansalle. Haastankin kaikki Salpausselän kisavieraat allekirjoittamaan Puhtaasti paras -vetoomuksen ohjelman esittelypisteellä, Aino-Kaisa Saarinen sanoo.


 
Puhtaasti paras -ohjelma käynnistettiin toukokuussa 2008. Ohjelma kunnioittaa puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja. ADT ja Fazer haluavat nostaa valokeilaan ne urheilijat, jotka urheilevat eettisesti: lajiaan, kilpakumppaneitaan ja itseään kunnioittaen. Ohjelma haastaa urheilua seuraavat suomalaiset, urheilujärjestöt, urheilijan lähipiirin ja urheilijat mukaan reiluun peliin.


 

Lisätietoja:

 

Susanna Sokka
Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477

 

Leila Lepisto
Salpausselän Kisat – kilpailupäällikkö
gsm 050 590 7182


 
Internet: www.lahtiskigames.com