Uutiskirje

23.11.2009

Tennisammattilaiset tavoittelevat puhtaita syöttöjä tenniksen IPP Open -tennisturnauksessa

Tenniksen kärkinimet kohtaavat Talin tenniskeskuksessa Helsingissä 21.–29.11. ja pelaavat puhdasta huippupeliä. Turnauksessa nähdään myös, saako Puhtaasti paras -ohjelman urheilijatähdistöön kuuluva, kisan ykkössijoitettu Jarkko Nieminen houkuteltua kaikki Suomen huippupelaajat ja koko turnausyleisön allekirjoittamaan vetoomuksen puhtaan urheilun puolesta.

 

IPP Open on ATP Challenger -tason tennisturnaus. Se järjestetään jo yhdeksännen kerran Talissa. Kilpailussa jaetaan rahapalkintoina yhteensä 125 000 dollaria. Tänä vuonna suomalaisista pelaajista turnauksessa nähdään muun muassa Jarkko Nieminen, Henri Kontinen, Henri Laaksonen ja Harri Heliövaara. Ulkomaisista pelaajista Talin kentille suuntaavat esimerkiksi Slovakian Karol Beck ja Saksan Bjorn Phau.

 

– Puhdas urheilu ja reilu peli ovat tenniksessä perusjuttuja. Haluamme, että kaikki jäsenemme harrastajista huippuihin sitoutuvat noudattamaan näitä arvoja, Suomen Tennisliiton toimitusjohtaja Mika Bono sanoo.


Puhtaasti paras -ohjelman esittelypiste on paikalla IPP Open -turnauksessa 24.11. kello 15–19. Esittelypisteessä voi tutustua puhtaaseen urheiluun ja allekirjoittaa suurvetoomuksen reilun pelin puolesta.

 

Puhtaasti paras -ohjelma käynnistettiin toukokuussa 2008. Ohjelma kunnioittaa puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja. ADT haluaa nostaa valokeilaan ne urheilijat, jotka urheilevat eettisesti: lajiaan, kilpakumppaneitaan ja itseään kunnioittaen. Ohjelma haastaa urheilua seuraavat suomalaiset, urheilujärjestöt, urheilijan lähipiirin ja urheilijat mukaan reiluun peliin.

 


Lisätietoja:
Susanna Sokka
ADT - viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477


Lisätietoa tapahtumasta:
www.ippopen.net