- vetoomus
- tahdisto
- viestikapula
- kultaiset kengannauhat
- kultainen kapula
- tapahtumakalenteri
- uutiskirje
- materiaalipankki
- palaute
- yhteystiedot
Yhdistetyn Anssi Koivuranta järjestää yhdessä Lapin urheiluopiston kanssa ensimmäistä kertaa kesäleirin lajinsa nuorille lupauksille. Huippuvalmennuksen ohella nuoret urheilijat perehtyvät puhtaaseen urheiluun, jonka Koivuranta on nostanut leirin teemaksi. Näin Puhtaasti paras -ohjelman urheilijatähdistöön kuuluva Koivuranta vie käytännönläheisesti eteenpäin reilun pelin viestiä.
Nuoret yhdistetyn lahjakkuudet leireilevät maailmancup-voittaja Koivurannan johdolla 7.–10.7. Ounasvaaran maisemissa, Rovaniemellä. Aiemmin Puhtaasti paras -ohjelman urheilijatähdistä uimari Hanna-Maria Seppälä on järjestänyt valmennusleirin puhtaan urheilun teemalla.
Puhtaan urheilun leirillä on luvassa käytännön antidopingtoimia. Harjoittelun lisäksi leiriläisten ohjelmaan kuuluu antidopingluento. Siinä pohditaan puhdasta urheilua ja käydään läpi urheilun eettisiä kysymyksiä dopingtestaaja Kimmo Kunnarin johdolla.
- Reilu peli tarkoittaa minulle esimerkiksi sitä, että kilpailussa menestyneille annetaan reilusti tunnustusta onnistumista. Olen aina kunnioittanut puhdasta urheilua ja reilua peliä. Tätä viestiä haluan viedä myös junioreille olemalla heille esimerkkinä, Anssi Koivuranta sanoo.
Lisätietoja:
Jukka Ylipulli
Leirin vastuuvetäjä
gsm 045 6769 513
Internet:
www.santasport.fi